Siirry sisältöön
Kuukauden lähitaksilainen: Noora-Ilona Ylönen viihtyy ratissa ja asiakkaiden seurassa

Kuukauden lähitaksilainen: Noora-Ilona Ylönen viihtyy ratissa ja asiakkaiden seurassa

Lähitaksin kuljettaja Noora-Ilona Ylönen on valittu kuukauden lähitaksilaiseksi. Valinnan taustalla ovat hänen työssään näkyvä ammattitaito, vahva asiakaspalveluasenne sekä asiakkaiden antama positiivinen palaute. Ylösen työssä korostuvat rauhallinen ote, huomaavainen palvelu ja kyky kohdata asiakkaat aidosti.

Sattumalta oikealle alalle

Ylösen tie taksialalle alkoi noin kolme vuotta sitten melko sattumalta. Tuolloin hän työskenteli kaupan kassalla, kun sukulainen ehdotti kuljettajakoulutusta. Ajatus kuulosti aluksi hieman yllättävältä, mutta kokeilu osoittautui nopeasti oikeaksi päätökseksi.

”Se lähti vähän vitsistä. Entinen isäntäni ehdotti, että lähtisinkö kuskiksi ja kahdeksi viikoksi koulutukseen. Siitä se sitten lähti, ja nyt tämä tuntuu ihan omalta jutulta”, Ylönen kertoo.

Ajaminen on aina ollut Ylöselle luontevaa ja mieluisaa. Hän kuvailee ajamisen olevan hänelle jopa terapeuttista. Taksinkuljettajan työssä ajaminen yhdistyy kuitenkin paljon muuhunkin: ihmisten kohtaamiseen, tilanteiden lukemiseen ja hyvään asiakaspalveluun. Juuri tämä yhdistelmä tekee työstä hänen mukaansa erityisen mielekkään.

Ihmisten kohtaaminen tekee työstä merkityksellistä

Työssä parasta ovatkin ihmiset. Jokainen päivä tuo mukanaan uusia kohtaamisia, ja monille asiakkaille taksimatka on muutakin kuin pelkkä siirtyminen paikasta toiseen. Erityisesti iäkkäille asiakkaille se voi olla tärkeä hetki vaihtaa kuulumisia ja tulla kuulluksi.

”Joskus asiakkaat saattavat kertoa elämästään pitkäänkin. Joskus matkan jälkeen he vielä pahoittelevat sitä, että eivät antaneet suunvuoroa, mutta ei siinä ole mitään anteeksipyydettävää”, Ylönen naurahtaa.

Luottamus on tärkeä osa kuljettajan ja asiakkaan välistä suhdetta. Ylösen mukaan monet asiakkaat uskaltavat puhua autossa avoimesti juuri siksi, että tietävät keskustelujen jäävän auton sisälle. Kuljettajan tehtävänä on osata lukea tilannetta – milloin asiakas haluaa jutella ja milloin taas matkustaa hiljaisuudessa.

Naisena ratin takana

Naisena taksialalla Ylönen herättää toisinaan huomiota, mutta kokemukset ovat olleet pääosin positiivisia. Joskus asiakkaat saattavat yllättyä nähdessään naiskuljettajan ratin takana, mutta ennakkoluulot karisevat nopeasti matkan aikana.

On tullut tilanteita, joissa asiakas on kysynyt, missä kuljettaja on, ja olen vastannut, että tässä. Siitä seuraa yleensä pieni hämmennys ja usein myös naurua”, Ylönen hymähtää.

Ylönen toivoo, että alalle tulisi tulevaisuudessa enemmän naisia. Hänen mukaansa työ sopii monelle, joka viihtyy ratin takana ja pitää ihmisten kanssa työskentelystä.

Hyvä palvelu syntyy pienistä asioista

Hyvä taksipalvelu syntyy Ylösen mukaan usein pienistä asioista. Hän pyrkii huomioimaan asiakkaat mahdollisimman huomaavaisesti: avaamalla oven, auttamalla tavaroiden kanssa ja pitämällä auton siistinä. Vaikka eleet ovat pieniä, niillä on suuri merkitys asiakkaan kokemukselle.

Erityisesti vanhemmille asiakkaille tällainen palvelu voi olla tärkeää. Moni ei halua vaivata kuljettajaa pyytämällä apua, mutta ilahtuu, kun apua tarjotaan oma-aloitteisesti.

Jos kysyy, voiko auttaa kantamaan kauppakassit, moni sanoo ensin, ettei tarvitse. Mutta kun kertoo auttavansa mielellään, kiitosta tulee usein heti”, Ylönen sanoo.

Vuosien aikana Ylöselle on kertynyt myös paljon vakioasiakkaita. Luottamus syntyy usein nopeastikin, ja monelle asiakkaalle on tärkeää tietää, että kyyti hoituu luotettavasti tutun kuljettajan kanssa.

Tulevaisuudessa Ylönen näkee itsensä edelleen kuljettajan työssä. Hän viihtyy ratin takana ja arvostaa työn vaihtelevuutta: jokainen päivä on erilainen, eikä koskaan voi täysin tietää, millaisia kohtaamisia päivän aikana tulee.

Jos asiakkaan saa rentoutumaan ja hyvälle mielelle matkan aikana, silloin on tehnyt työnsä hyvin,” Ylönen toteaa.

Lähitaksi onnittelee Noora-Ilonaa valinnasta ja kiittää häntä erinomaisesta työstä sekä esimerkillisestä asiakaspalvelusta.

Yhteistyössä