Lähitaksilla vastuullisia kyytejä jo vuodesta 1965
Tunnistamme oman toimintamme aiheuttamat ympäristövaikutukset, ja siksi rakennamme vastuullisempaa taksikokemusta yhdessä koko henkilöstön, yrittäjien, kuljettajien ja asiakkaidemme kanssa – kyyti kerrallaan.
Olemme sitoutuneet viemään perille sekä asiakkaamme että kunnianhimoiset tavoitteemme: vuoteen 2030 mennessä Lähitaksin henkilöautokalusto on 100% täyssähköinen.
Lähitaksi on päättäväisesti matkalla kohti nollapäästötavoitetta 2030
Olemme vuodesta 1965 toiminut 100 % kotimaisesti omistettu yhtiö. Palvelullamme on Avainlippu, ja kaikki yrittäjämme kuuluvat Vastuullinen taksi -palveluun.
Olemme myös huoltovarmuuskriittinen yhteiskunnallinen toimija.

Lähitaksin vastuullisuusohjelma viitoittaa tietä kohti päästötöntä, turvallista ja luotettavaa taksipalvelua
Meille vastuullisuus ei ole vain CO2-vapaata, korkeatasoista ja turvallista kalustoa, vaan jatkuvaa oman toiminnan ja koko toimialan kehittämistä, läpinäkyvää liiketoimintaa sekä laadunvalvontaa.
Kannamme vastuumme myös liikenne- ja henkilöturvallisuudesta. Jokainen kuljettajamme on suorittanut erityisryhmien koulutuksen, jossa opitaan, miten kohdataan asiakas, jolla on esimerkiksi toiminta- tai liikuntarajoitteita. Voit aina nousta huoletta Lähitaksin kyytiin, sillä olet ammattilaisen kyydissä ja valvomme, että palvelumme täyttää laatuvaatimuksemme.
Sähköiset kyydit ensisijaisena vaihtoehtona
Vastuullisena taksikumppanina haluamme tarjota ympäristöystävällisempiä matkoja ja mahdollistaa asiakkaidemme päästötavoitteiden saavuttamista.
Tilauksia tehdessään asiakkaamme voivat aina valita sähköauton. Lisäksi välityspalvelumme etsii aina ensisijaisesti hybridiä- tai sähköautoa.
Laadukas kuljettajakoulutus ja tasavertainen rekrytointi
Me Lähitaksilla panostamme kuljettajakoulutukseen ja tasavertaiseen asiakaspalveluun. Kuljettajillemme tarjotaan aina mahdollisuutta oman osaamisen kehittämiseen ja he voivat näin olla ylpeitä omasta ammattitaidostaan. Meillä jokainen kuljettaja on ammattilainen: kaikki kuljettajamme ovat suorittaneet Suomen vaativimman, sertifioidun kuljettaja- ja erityisryhmäkoulutuksen kieli- ja ajokokeineen.
Tasavertaisuus on yksi toimintamme kulmakivistä. Lähitaksin kuljettajavalinnoissa merkityksellistä on ammattiosaaminen sekä turvallisen ja laadukkaan perilleviennin taito – ei sukupuoli, etninen tausta, ikä tai muu epärelevantti tekijä. Meille kaikki ovat tervetulleita, kunhan turvallisen ja vastuullisen matkan edellytyksen ovat kunnossa.
Lähitaksilla jokainen pääsee perille
Lähitaksin kuljettajien erityisryhmäkoulutus ja käytössä oleva erityisvarustettu tila-autokalusto mahdollistavat saavutettavan, turvallisen sekä luotettavan kuljetuspalvelun myös esteettömiä kyytejä tarvitseville asiakkaillemme. Erityisryhmille taksin merkitys arjessa on ohittamaton. Esimerkiksi liikuntarajoitteiselle henkilölle taksi voi olla ainoa keino päästä liikkumaan kodin ulkopuolelle. On liikkumisen haasteena sitten korkea ikä tai toimintarajoite, mahdollistamme aina sujuvan ja saavutettavan matkan.
Jatkuvaa kehitys- ja tutkimustyötä koko taksialan hyväksi
Lähitaksi toteutti taksin käyttäjille suunnatun turvallisuustutkimuksen vuonna 2020 ja vuonna 2024 kuluttajatutkimuksella kartoitettiin 18-55-vuotiaiden taksiasiakkaiden vastuullisuusodotuksia. Haluamme olla kuluttajien luottamuksen arvoisia ja kehitämme toimintaamme asiakaslähtöisesti saamamme palautteen ja tutkimustiedon pohjalta. Ohessa poimintoja taksinkäyttäjien toiveista ja odotuksista.
Ympäristövastuu
"Jos löytyy appi, niin on hyvä jos voi valita sähköauton."
Sosiaalinen vastuu
"Palvelun parantaminen ja kuskien ammattitaidon parantaminen."
Hallinto
"Lainmukainen toiminta, läpinäkyvä ja luotettava hinnoittelu."