Lähitaksilta uusi kauppa- ja asiointipalvelu

Lähitaksi lanseeraa uuden LÄHIAPU kauppa- ja asiointipalvelun. Siinä Lähitaksi hoitaa asiakkaidensa puolesta erilaiset päivittäisasiat silloin, kun nämä eivät itse siihen pysty tai ehdi. Lähitaksin valttina on 1 400 auton kalusto, palvelevat ja ammattikuljettajat, sekä laaja, pääkaupunkiseudun ja koko Uudenmaan ja Riihimäen kattava toimialue.

”Palvelu on rakennettu auttamaan suomalaisia päivittäisten kauppa-asioidensa hoidossa. Etenkin nyt koronavirusepidemian ja maassa vallitsevien poikkeusolojen aikana halusimme tuoda pikavauhtia asiakkaille asioidensa hoitoon helpon tavan, jossa heidän ei tarvitse poistua kotoaan”, Lähitaksin toimitusjohtaja Juha Pentikäinen kertoo.

Lähitaksin kuljettajat käyvät tarvittaessa ruokaostoksilla, apteekissa tai vaikka rautakaupassa, aivan kuten asiakas haluaa. ”Palvelumallimme on uusi, ja kehitämme sitä, kunhan saamme kokemuksia ja palautetta. Suunnittelemme myös monipuolistavamme palvelua lähitulevaisuudessa vastataksemme vieläkin paremmin asiakkaiden tarpeisiin”, Pentikäinen jatkaa.

Näin Lähitaksin kauppa- ja asiointipalvelu toimii

Lähitaksin LÄHIAPU kauppa- ja asiointipalvelun idea on yksinkertainen. Asiakas tekee kauppalistan valmiiksi, ja tilaa tämän jälkeen Lähitaksin auton Lähitaksin tilauskeskuksesta numerosta 0100 7300. Palvelu on avoinna 24/7. Kun kuljettaja saapuu, asiakas antaa tälle ostoslistan ja rahaa ostosten maksuun. Jos asiointi sisältää apteekkikäynnin, tarvitaan mukaan myös asiakkaan Kela-kortti. Kuljettaja hoitaa asioinnin, ja tuo ostokset kuitteineen ja vaihtorahoineen asiakkaan kotiovelle. Palveluun kuuluu myös etukäteen lähikauppaan asiakkaan tilaamien ostosten nouto.

”Asiakas maksaa kyydistä joko taksamittarin mukaan tai aikaveloituksena 15 euroa alkavalta 30 minuutilta. Maksaa voi joko käteisellä tai kortilla. Asiakkaan maksukortteja emme turvallisuussyistä kauppareissulle ota, joten ostoksia varten käy vain käteinen raha. Alkoholia emme lain mukaan voi kuljettaa”, Juha Pentikäinen selventää asiointikäytäntöjä.

Asiakas voi etukäteen tutustua Lähitaksin hinnastoon osoitteessa www.lahitaksi.fi/fi/hinnasto. Ruoka- ja tavarakuljetuksissa arvonlisävero on 24 %. Tilauspuhelun hinta on 1,92 €/puh. + 0,25 €/10 s + pvm/mpm.

Lue lisää Lähitaksin kauppa- ja asiointipalvelusta >>

 

LISÄTIEDOT

Juha Pentikäinen
toimitusjohtaja
Lähitaksi Oy
040 865 0988
juha.pentikainen@lahitaksi.fi

Takaisin