Yhteistyöhankkeet ja sponsorointi

Lähitaksi haluaa sponsorointinsa kautta tehdä konkreettisia asioita, sekä olla aktiivinen ja vastuullinen toimija yhteiskunnassa. Haluamme yhteistyökumppaniemme jakavan samat arvot ja periaatteet, kuin mitä meilläkin on. Kumppaniyhteistyöllä haluamme myös tukea liiketoimintaamme, eli saada lisää kyytejä välityksessämme oleville Lähitaksin autoille. 

Lähitaksin pääyhteistyökumppani on Joulupukkisäätiö, jonka virallinen taksikumppani – "Santa's Official Taxi" – olemme olleet jo useita vuosia. Lähitaksi on myös tehnyt yhteistyötä Suomen Punaisen Ristin Veripalvelun kanssa jo vuodesta 2016. Lähitaksin oma Lähiverta-ryhmä koostuu vapaaehtoisista taksiyrittäjistä, ja -kuljettajista, sekä asiakaspalvelukeskuksen ja toimiston henkilökunnasta, jotka haluavat auttaa muita kansalaisia luovuttamalla säännöllisesti verta.  

Lisäksi osallistumme vuosittain harkinnan mukaan muutamiin yksittäisiin yhteistyöhankkeisiin meille tulevien ehdotusten perusteella. Tuki-ilmoituksin tuemme lisäksi pienempiä, yleensä yleishyödyllisiä järjestöjä tai kohteita niin ikään harkinnan mukaan. Saamme viikoittain useita erilaisia yhteistyö- ja sponsorointipyyntöjä, joten valitettavasti emme mitenkään pysty osallistumaan niihin kaikkiin. 

Yhteistyöehdotukset ja sponsorointipyynnöt

Mikäli haluat ehdottaa Lähitaksille yhteistyötä edustamasi hankkeen tai tahon kanssa (myös pyynnöt kannatusilmoituksista), lähetä siitä tarjous tai tiivis kuvaus sähköpostilla markkinointi@lahitaksi.fi. Käsittelemme meille tulleet ehdotukset tietyin väliajoin. Olemme sinuun yhteydessä, mikäli ehdotuksesi sopii toimintaamme ja haluamme kuulla asiasta lisää.

Mikäli olet ehdottamassa yhteistyötä, josta Lähitaksille on suoraa hyötyä myös taksikyytien muodossa (esim. festivaalit ja muut yleisötapahtumat, areenat, erilaiset tv- ja elokuvatuotannot), ota yhteyttä suoraan Lähitaksin Myyntipalveluunmyynti@lahitaksi.fi (avoinna ma–pe klo 8-15.30).

Kiitos!