Lähitaksi palkitsi hengenpelastajat

Kuva: oikealla taksiyrittäjä Leif Lindman, vasemmalla yliluutnantti (evp.) Kaj Ranta

Lähitaksi palkitsi Lähitaksin taksiyrittäjä Leif Lindmanin ja yliluutnantti (evp.) Kaj Rannan, jotka pelastivat pienen pojan palavasta autosta 26.7.2019 Raaseporissa. Tänään pidetyssä sisäisessä palkitsemistilaisuudessa kiitospuheen lisäksi keskusteltiin vielä tapahtumien kulusta ja nautittiin kakkukahvit. 

Lindman ja Ranta havaitsivat palavan auton Pohjan Shellin pihalla perjantaina 26.7. noin ‪klo 14. Havainnon jälkeen he ryntäsivät paikalle, pelastivat kriittisellä hetkellä takapenkillä itkeneen pienen pojan sekä tekivät hengenpelastamisen jälkeen autolle alkusammutuksen. Lindmanilla on taustallaan 51 vuotta vapaapalokuntatoimintaa.

Noin 27 vuoden ajan taksialalla toiminut taksiyrittäjä Lindman ja Puolustusvoimissa pitkän uran tehnyt Ranta palkittiin mittaamattoman arvokkaasta uroteosta erinäisin muistamisin.

- Vaikka mikään palkitseminen ei riitä korvauksena ihmishengen pelastamisesta, halusimme muistaa Leifin ja Kajn hengenpelastustekoa ja tuoda sen näkyvästi esille. Onhan kyseessä niin poikkeuksellinen, rohkea ja päättäväinen teko, kertoo Lähitaksin markkinointi- ja viestintäpäällikkö Sakari Lauriala.

Palkitsemispakettiin kuuluu Leifille ja Kajlle puolisoineen muun muassa rentouttava kylpyläloma Långvikiin. Kuljetukset lomalle hoitaa Lähitaksin edustustason Premium-taksipalvelu.

- ”Ei ole suurempaa ja jalompaa tekoa kuin ihmislapsen hengen pelastaminen” lukee Leifille ja Kajlle antamissamme kunniakirjoissa muistona perjantain 26.7.2019 dramaattisista tapahtumista. Teksti pitää paikkansa kaikilta osin. Kunnia heille, joille se kuuluu, toteaa kiitollisin mielin kaikkien lähitaksilaisten puolesta toimitusjohtaja Juha Pentikäinen.

Lisätiedot
Juha Pentikäinen
Toimitusjohtaja
040 865 0988

Sakari Lauriala
Markkinointi- ja viestintäpäällikkö
050 433 4230

 

Takaisin