Saavutettavuus ei ole lisäpalvelu – se on osa arkea 🤝 Kansainvälisen saavutettavuuspäivän kunniaksi muistutamme, että saavutettavuus tarkoittaa paljon enemmän kuin esteettömiä sisäänkäyntejä tai toimivia digipalveluita. Se tarkoittaa mahdollisuutta liikkua, asioida ja osallistua yhteiskuntaan turvallisesti ja omilla ehdoilla. 🧑🦯👩🦽 Lähitaksilla saavutettavuus on meille ennen kaikkea lupaus yhdenvertaisuudesta. Jokaisella on oikeus tulla kohdatuksi arvokkaasti – myös silloin, kun tarvitsee apua tai tukea. 🚕💛 Siksi jokainen kuljettajamme on suorittanut erityisryhmien kuljettajakoulutuksen, jotta voimme tarjota palvelua, joka on aidosti turvallista, yksilöllistä ja inhimillistä. Saavutettavuus rakentuu teoista – joka päivä. Me olemme sitoutuneet tekemään työtä sen eteen, nyt ja tulevaisuudessa. 🌟 #Lähitaksi #Saavutettavuus #Yhdenvertaisuus #LähelläJaPerille #KansainvälinenSaavutettavuuspäivä
Perhearki voi olla aikataulujen ja menojen sumaa – mutta taksi voi tuoda siihen kaivattua helpotusta. Kurkkaa, miten hyödyntää taksia helpottamaan kiireistä perhearkea. 🚕 #Lähitaksi #LähelläJaPerille #Lähikyyti #ArjenSankarit
Hyvää vappua! 🎈🥰 Meillä hinnat eivät vaihtele sesongin tai sään mukaan. Tilaa turvallinen vappukyyti Lähitaksi apista tai numerosta 0100 7300 (2,50 € + 0,25 € / 10 s + pvm/mpm). 🚕 Palvelemme vuorokauden ympäri myös vappuna. 🤩 #Lähitaksi #LähelläJaPerille #Vappu #Lähikyyti
Kaupallinen yhteistyö Merja Mähkä - sijoittaja, kirjoittaja, puhuja 💛🚕 Katso videolta, miten taksi tuo sujuvuutta talousvaikuttaja Merja Mähkän arkeen! #Lähitaksi #LähelläJaPerille #Lähikyyti #ArjenSankarit
Käyttämällä evästeitä varmistamme sivujen turvallisen ja sujuvan käytön sekä analysoimme verkkosivuvierailuja.